Ponikerhot

maastossa

Tallilla joululoma 22.12 2008 - 4.1 2009, tänä aikana olemme kokonaan suljettu . Aiheesta jaetaan monisteet vkolla 47!

Tallilla pyörii arkisin ponikerhot 6-12v. aloitteleville lapsille. Ryhmä kokoontuu viikoittain 2,5h ajan kerrallaan. Kerhot ovat maksullisia.

Kerhoissa on joka kerta erilaista, toiveiden mukaista ohjelmaa. Ratsastusta kentällä ja maastossa, ajoa kärryillä ja reellä. Hevosmiestaitojen opettelua, ponien hoitoa, ruokintaa ja käsittelyä. Kerholaiset ovat myös itse halunneet järjestää mm. leikkimielisiä poninäyttelyjä, pukuratsastus- ja tehtäväkilpailuja.

Tallilta saa lainaksi kypärän tarvittaessa. Kuitenkin suositellaan oman hankkimista, jotta kypärä on varmasti sopiva. Sään mukainen vaatetus, sekä saappaat tai muut korolliset kengät, lenkkareilla ei pääse ratsastamaan. Myös turvaliivin hankkimista suositellaan, se ei kuitenkaan ole pakollinen.

ajamassa,Tycoon&Appe

Kerholaisten käytössä olevat ponit ovat koulutettuja, kilttejä ja luotettavia shetlanninponeja joita myös kaikista pienimmätkin kerholaiset pystyvät käsittelemään ja hoitamaan.

Kaikki toiminta tapahtuu ohjauksessa ja valvonnan alla. Tallilla pyritään toteuttamaan poniharrastusta mahdollisimman turvallisesti, josta johtuen kaikkien tulee opetella tallin säännöt ja noudattaa niitä.

Tallilla ei ole vakuutusta kerholaisille.

ratsailla

Kerhoissa on tarkoitus kaikkien viihtyä. Tallilla ei hyväksytä minkäänlaista toisten kiusaamista, vaan tavoitteena on viihtyisä ympäristö, mukavan harrastuksen parissa.

Erilainen harrastus jossa lapsi oppii perinteisten asioiden lisäksi sosiaalisuutta,suvaitsevaisuutta ja kärsivällisyyttä.Palaute on ollut positiivinen niin opettajilta kuin vanhemmilta.Meillä lapsesi saa tehdä ponien kanssa sitä kaikkea mistä perinteisessä harrastuksessa hän vain haaveilee!

Tällähetkellä ( 17.11-08) kaikki vakiopaikat on täynnä. Kysy peruutuspaikkoja ns. ei-vakiopaikoille aamupvisin puh 041-4419282/Maria