Etusivulle----- Lisää lehtijuttuja-----



Kalanpoikaset koulunpenkillä

Julkaistu Helsingin Sanomien Tiede&Luonto-sivuilla 8.3.2005

Copyright © Helena Telkänranta

HUOM: Muistathan, että tekstin kopioiminen julkaistavaksi on lain mukaan sallittua vain, jos siihen on pyydetty kirjoittajan lupa. Lupaa voi kysyä osoitteesta:



Viljellyt kalat eivät osaa pelätä petoja eivätkä etsiä ruokaa. Kalanpoikasten oppivaisuudes on kuitenkin osoittautunut lupaavaksi keinoksi parantaa istutuskalojen eloonjäämismahdollisuuksia.

Hyvää tarkoittavissakin hankkeissa voi käydä niin, että tähtitieteellisiä rahasummia kaadetaan kankkulan kaivoon. Joskus myös järviin ja meriin.

”Maailmassa käytetään joka vuosi miljardeja euroja siihen, että kalanpoikasia kasvatetaan viljelylaitoksissa ja istutetaan luonnonvesiin”, kertoo dosentti Heikki Hirvonen Helsingin yliopiston biotieteellisestä tiedekunnasta.


Yli miljardista maailmassa vuosittain istutetusta lohenpoikasesta selviää aikuisiksi alle viisi prosenttia.

”Istutusten määrä kasvaa sekä Suomessa että maailmalla. Kuitenkin sukukypsiksi selviytyvien kalojen prosenttiosuus pienenee jatkuvasti”, Hirvonen sanoo. Tutkijoille on mysteeri, miksi tilanne huononee.

Poikasten yleisin kuolinsyy on silti tuttu. ”Laitoksessa kasvaneiden poikasten kyky tunnistaa ja paeta petokaloja on paljon huonompi kuin luonnonkaloilla”, Hirvonen kertoo. Lisäksi laitospoikasten kasvu on heikkoa, koska ne eivät löydä tarpeeksi ruokaa.

Jotta kalliisti kasvatetuista poikasista tulisi muutakin kuin haukien pikaruokaa, monissa viljelylaitoksissa on alettu istuttaa poikaset vasta vanhempina. Kookkaammat poikaset kun ovat petokaloille vaikeampia pyydystää.

Pitkä laitoskasvatus heikentää entisestään poikasten kykyä sopeutua luonnonoloihin.” Parempi keino olisi vaikuttaa istukaskalojen käyttäytymiseen”, Hirvonen huomauttaa.


Lupaava ratkaisu on löytynyt Hirvosen oman tutkimusryhmän kokeissa. He ovat selvittäneet nieriän, järvilohen, järvitaimenen, harjuksen ja siian poikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen vaikuttavia syitä.

”Petokalojen varomisen taitoon sisältyy sekä synnynnäinen että opittu osuus”, Hirvonen selittää. Niinpä hänen tutkimusryhmänsä laittoi kalanpoikaset koulunpenkille. Opettajiksi pantiin kokeneempia kaloja – yllättävän hyvin tuloksin.

”Opetimme osan poikasista reagoimaan petoihin. Päästimme nämä poikaset sitten kokemattomien sekaan”, Hirvonen kertoo. ”Kun altaaseen päästettiin petokalojen hajua, kokemattomat kalat näkivät, miten kokeneet reagoivat hajuun. Näin ne oppivat yhdistämään petokalan hajun vaaraan.”

Hirvosen ryhmä havaitsi ensimmäisenä maailmassa, että toisilta kaloilta oppinsa saaneet poikaset reagoivat jatkossakin petoihin yhtä voimakkaasti kuin ne kalat, jotka olivat kohdanneet petokaloja itse.


Mutta eivätkö kalat ole päättömästi säntäileviä otuksia, joilla on aivoja vain nimeksi? Miten ne voivat yhtäkkiä osoittautua tällaisiksi kansankynttilöiksi?

Vastauksen antaa yksi Hirvosen tutkijaryhmän jäsenistä, kognitiotutkija Culum Brown, jonka päätoimipaikka on Edinburghin yliopistossa Isossa-Britanniassa. Brown kertoo New Scientist -lehdessä, että kalojen aivotoiminta on osoittautunut huomattavasti monimutkaisemmaksi kuin ennen on luultu.

Käsitys evoluutiosta tikapuina, jossa eläimet ovat kehittyneet ”alemmista” eli kaloista ”ylempiin” eli nisäkkäisiin, on osoittautunut osittain vääräksi. Nykytiedon mukaan selkärankaisten eläinten luokat – kuten nisäkkäät, matelijat tai kalat – ovat sen sijaan haarautuneet yhteisestä kantamuodostaan viuhkamaisesti. Ei ole mitään syytä, miksi kalojen aivotoiminta olisi yksinkertaisempaa kuin esimerkiksi nisäkkäiden.


Kalanpoikasten kykyä oppia varomaan petoja on toistaiseksi kokeiltu vasta laboratorio-oloissa ja viljelylaitoksessa. Tänä keväänä Hirvosen tutkijaryhmä alkaa seurata, miten koulutetut poikaset pärjäävät luonnossa.

”Jos entistä suurempi osa poikasista jäisi henkiin ja pääsisi lisääntymään luonnossa, istutusten määrää voitaisiin vähentää. Se säästäisi rahaa. Lisäksi poikaset voitaisiin istuttaa nuorempina, ja sekin säästäisi kasvatuskustannuksia huomattavasti.”

Tuloksia odotetaan erityisen kiinnostuneesti niissä viljelylaitoksissa, joissa pyritään vahvistamaan uhanalaisia kalakantoja. ”Maailman ja Suomen kalakannoista – etenkin lohikaloista – huomattava osa on kadonnut, uhanalaistunut tai heikentynyt”, Hirvonen kertoo. ”Laitosviljely ja istutukset ovat keskeisiä keinoja niiden suojelussa. Silti istutuksilla on vain harvoin saatu aikaan luonnollisesti lisääntyvä populaatio.”


Suomen uhanalaisin kalapopulaatio on saimaannieriän luonnonvarainen kanta. Tähänastinen tekohengitys ei ole auttanut: ”Saimaan alueelle on istutettu viimeisten 15 vuoden aikana yli miljoona nieriänpoikasta, mutta niistä ei ole saatu aikaan lisääntyvää sukupolvea”, Hirvonen huokaa.

Uutta toivoa antavat nyt hänen tutkimusryhmänsä kokeet. Niissä saimaannieriän poikaset ovat oppineet varomaan petoja myös viljelylaitoksessa koulutettuina, eivät vain laboratorion akvaarioissa.

Uhanalaisten kalakantojen pelastamiseen tarvitaan silti muutakin kuin kyvykkäämpiä poikasia. ”Saimaannieriän vähenemisen todennäköisimpiä syitä ovat ympäristön muutokset ja ylikalastus”, Hirvonen arvioi. Luonnonkantojen elvyttämisessä tarvitaan siksi myös ympäristön parantamista ja kalastuksen rajoituksia.



Kalakin tarvitsee virikkeitä

Virikkeellinen lapsuusajan ympäristö kehittää oppimiskykyä. Dosentti Heikki Hirvonen kertoo, että monipuolisessa kasvuympäristössä kalanpoikasetkin oppivat paremmin. Vaihtelevaan ympäristöön tottuneet poikaset muun muassa hahmottavat tilan paremmin ja keksivät helpommin, mistä pääsee hyvään ruokailupaikkaan.

Tutkijat Michael Marchetti ja Gabrielle Nevitt Kalifornian yliopistosta havaitsivat ensimmäisinä, että kasvatusympäristö vaikuttaa kalojen aivojen rakenteeseen. He mittasivat laitoskasvatettujen ja luonnossa kasvaneiden kirjolohien aivoista kahdeksan tärkeän aivoalueen koon.

Laitoskaloilla monet aivoalueista olivat jääneet pienemmiksi. Marchettin ja Nevittin mukaan tämä voi olla osasyy siihen, että laitoskasvatetut poikaset jäävät luonnossa helposti saaliiksi ja niiden on vaikea oppia löytämään ruokaa.


Voisiko viljelylaitoksia kehittää vähemmän latistaviksi? Hirvosen mukaan voisi. ”Ulkomailla on tehty muutamia kokeita, joissa poikasia on kasvatettu monimutkaisemmassa ympäristössä ja testattu käyttäytymiskokeissa”, Hirvonen kertoo. ”Tulosten mukaan nämä kalat oppivat käyttämään uudenlaista ravintoa nopeammin. Ne ovat muutenkin rohkeampia uusien asioiden perään.”

Laitospoikasia istutettaessa yleinen ongelma on, että poikaset kuolevat nälkään. Laitoksessa ne ovat saaneet tasalaatuista teollista rehua, joka ilmestyy tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan, eikä niillä ole ollut tilaisuutta oppia luonnossa tarvittavia ruoanhankintataitoja.


Norjassa on meneillään tutkimus, jossa viljelypoikasille annetaan useita erilaisia ruokia. Ruoka myös ilmestyy ennustamattomasti milloin mihinkin kohtaan allasta, ja ruoka-aikoja vaihdellaan, Hirvonen kertoo.

Seuraavaksi norjalaiset selvittävät, osaavatko treenatut poikaset käyttää luonnonravintoa tehokkaammin kuin tavalliset viljelypoikaset. Jos näin käy, siitä voi poikia suomalaisillekin viljelylaitoksille halpa tapa parantaa kalojen eloonjäämistä ja kasvua.



Tietokulma:

Kalat oppivat toisiltaan

• Kalojen oppimiskyvyn tutkimus on uusi, nopeasti kasvava tieteenala. Suurin osa alan tutkimuksista on julkaistu vasta 2000-luvun puolella.

• Tutkimukset ovat osoittaneet, että oppimisella on paljon suurempi rooli kalojen elämässä kuin on uskottu.

• Monilla kaloilla on pitkä muisti. Kalat tunnistavat toisensa yksilöinä, ja joidenkin kalaparvien jäsenet tekevät yhteistyötä ruoan etsimisessä.

• Kalat oppivat myös toisiltaan. Osa opituista asioista siirtyy ”kulttuurisesti” sukupolvesta toiseen.

Etusivulle----- Lisää lehtijuttuja-----