Uusi kirja syntynyt

Uusi kirja syntynyt
Kirjan kansikuva.

Lukijalle...

Yhteydenottopyyntö/lisätiedot/tilaus...

 

 

Olen kirjoittanut kirjan maatilan perustamisesta. Kirja on läpileikkaus tilan perustamisesta ja siitä valtavasta työmäärästä, jonka isä ja äiti ovat tehneet ja siitä riskistä ja vastuusta, jonka he ovat kestäneet tehdessään perustamistyötä sota-aikana. Isä on pakotettu lähtemään maanpuolustustehtäviin monta kertaa ja se tehtävä on kestänyt monta vuotta. Tilan perustaminen liittyy myös itseeni, koska olen isälle luvannut tehdä perustamistyötä hänen rinnallaan. Aloittaessamme raskaan urakan peltojen raivaamisella ja rakennustöillä, olin vielä nuori, juuri koulunkäyntiä päättävä pieni poika.

Kirja on myös teos, josta jälkipolvet saavat tietoa, kuinka aikoinaan on ”käsipelillä” raivattu peltoja, kaivettu ojia, tehty rakennuksia, saunasta, kaivosta, asuintalosta ja karjarakennuksesta kellariin. Siinä työssä on suuri ero, kun sitä vertaa nykyaikaan, kun kaikessa käytetään koneita. Toivottavasti tämä kirja löytyy mahdollisimman monesta kirjahyllystä, kun jälkeeni jääneet haluavat tutustua asioihin, kuinka tehtiin ”silloin ennen.”  Tarina alkaa, kun muutimme Limingasta etelään ja Forssaan, josta isäni ennen sotaan lähtöä sai maataloustyöpaikan talosta jonka suuri navetta ja meidän asuintalomme tuhoutui tulipalossa. Samalla paloi perheemme koko omaisuus. Mukavia lukuhetkiä!

Kirjan saat omaksesi postitse, ilmoittamalla osoitteesi ja maksamalla 26 euroa tililleni. Kirja postitetaan muutaman päivän kuluessa "kuplakirjekuoreen" pakattuna ja kotiin kannettuna. Jätä tietosi yhteydenottopyyntölomakkeen välityksellä!

Kirjan kirjoittaja Erkki Kaakinen

Ystävällisesti - Erkki Kaakinen

 

Webpages By: KARI.
Copyright © 2008 Kari Kaakinen. Kaikki oikeudet pidätetään.
Muutettu: 14. maaliskuuta 2010 .

Linkkihakemisto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Katsottu: