|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |
Toimintakertomus 20061. YleistäPartiotoiminnan tarkoituksena on
edistää lasten ja nuorten myönteistä
kokonaiskehitystä sekä pyrkiä kasvattamaan
terveitä, sosiaalisen vastuunsa
tuntevia yksilöitä. Tavoitteisiin sisältyy
myös yksilöiden valmiuksien
kehittäminen siten, että he pystyvät
luovasti toimimaan yhteiskunnassa.
Lippukunta pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan partiokasvatuksen muodoin,
joihin
kuuluvat kansainvälinen, kulttuuri-, raittius-, uskonnollinen
ja
yhteiskunnallinen kasvatus ja joita toteutetaan johtajakoulutuksen,
kokousten,
kurssien, leirien ja retkien avulla. Metsänkävijäyhteistyö jatkui edelleen aktiivisena, kun pääsiäisenä 20 jäsentä osallistui metsänkävijöiden valtakunnalliselle Kiitele-talvileirille. Lippukunnastamme on edelleen myös jäsen Suomen Metsänkävijöiden sihteeristössä, joten mänkijäyhteistyöhön on hyvät edellytykset jatkossakin. 2. JäsenistöLaumat, vartiot ja vaeltajaryhmät, niiden johtajat ja ryhmien jäsenten lukumäärät
Vuoden 2006 lopussa Tammelan Metsänkävijät ry:llä oli 178 jäsentä. Toimintakauden alkaessa elokuussa uusia partiolaisia ilmoittautui 11. Sudenpentulaumoja, 7 - 10-vuotiaiden ryhmiä, toimi kolme, joista kaksi tyttölaumaa ja yksi poikalauma. 10 – 14-vuotiaiden ryhmiä, vartioita, toimi seitsemän, joista kolme tyttö- ja neljä poikavartiota. Vanhimmat vartiot jatkoivat toimintaansa yhdessä vaeltajaryhmänä ja sudenpennuista sekä uusista jäsenistä muodostui yksi uusi poikavartio. Vaeltajaryhmiä, yli 15-vuotiaiden ryhmiä oli kaikkiaan kuusi. Sudenpennut ja vartiolaiset kokoontuvat säännöllisesti kerran viikossa toimintakauden aikana. Syyskaudella viikoittaista toimintaa on elo-joulukuussa ja kevätkaudella tammi-toukokuussa. Vaeltajaryhmät kokoontuvat harvemmin. Partiolippukunta Tammelan Metsänkävijät ry:n jäsenistön ikäjakauma vuoden 2006 lopussa:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Lippukunnanjohtaja, lpkj | Jari Haavisto |
| Apulaislippukunnanjohtaja, lpkja | Arto Ali-Hokka |
| Aikuisosaston johtaja, oltermanni | Minna Haukka (Manu Alarto) |
| Vaeltajaoaston johtaja, valtermanni | Veera Karppi (Petro Lilja) |
| Vartio-oaston johtaja, sampo | Maarit Koivisto (Sara Lilja) |
| Sudenpentuosaston johtaja, akela | Eeva Sirkkilä (Arto Ali-Hokka) |
| Hallituksen jäsen | Taru Heinonen (Sanna Nyberg) |
Veera Karpin sijaisena syyskaudella toimi Erika
Ali-Hokka.
5.1 Lippukunnan leirit ja retket
Lippukunnassa järjestettiin koko lippukunnan kevät-, kesä- ja syysleirit. TaMk:ssa myös viikonlopun pituiset retket käsitellään leireiksi. Vartio- ja vaeltajaosasto piti talvileirin ja syksyllä aloitusleirin.
| Aika | Leirin nimi | Osasto | Leirin johtaja | Paikka | Osallistujamäärä |
| 20..-22.1. | talvileiri Männynkäpy | vo+va | Maarit Koivisto, Sara Lilja | Letku | yht. n. 25 |
| 31.3.-2.4. | kevätleiri Kuutti -06 | so | Erika Ali-Hokka | Oksjärven leirikeskus | yht. n. 30 |
| 9.-11.6. | kesäleiri Kyynärän kohellus | so | Seppo Rämö | Tapola | yht. n. 30 |
| 25.-27.8. | aloitusleiri Torso + vo:n kesä-pt | vo+va | Maarit Koivisto, Sara Lilja | Pikonkorpi | yht. n. 30 |
| 14.(15.)-16.10. | syysleiri RuskaPuska | koko lpk | Arto Ali-Hokka | Räyskälä | yht. n. 100 |
5.2 Muut leirit
Pääsiäisenä 14.-17.4. 20 vartiolaista, vaeltajaa ja nuorta johtajaa osallistui Suomen Metsänkävijöiden yhteiselle Kiitele-leirille. Kohderyhmänä oli 10…16-vuotiaat vartiolaiset ja vaeltajat. Leirillä oli yhteensä noin 300 partiolaista 16 mänkijälippukunnasta. Manu Alarto, Jari Haavisto, Laura Heinonen ja Veera Karppi olivat johtamassa Tammelan joukkiota.
5.3 Kilpailutoiminta
Vartio-osasto kisasi lippukunnan omasta talvi- ja kesäpartiotaitomestaruudesta talvella omassa tapahtumassaan ja kesällä syksyn aloitusleirin yhteydessä.
5.4 Alueyhteistyö
Alueen yhteisenä projektina järjestettiin reilun 200 hengen yhteispohjoismainen ystävyyskaupunkileiri Räyskä.
5.5 Muu toiminta
Sudenpentujen toimintailta 22.2.
Muistelemispäivänä vietettiin
sudenpentuosaston yhteistä laumailtaa perinteisin menoin kolon
ympäristössä.
Lippukunta suoritti Yhteisvastuukeräyksen viikon aikana.
Laumat ja
vartiot hoitivat osuutensa mallikkaasti. 24.4. vietettiin
partiopyhää ja
käytiin sankarihaudoilla laskemassa seppele.
Vaeltajat Nybergin Sannan johdolla järjestivät
johtajille rennon
toimintaretken eli johtajariihityksen. Mukana oli 6 johtajaa.
Tampereella Hämeenpuistosta alkaneen ja Ratinan stadionille
päättyneessä
paraatissa oli mukana 23 tammelalaista. Paraatijuhlan jälkeen
viihdyttiin
Särkänniemessä.
Suomisen Samulin johtamassa kauden
päätöstilaisuudessa Karhukallion kodalla
jaettiin sudenpentujen ja
vartiolaisten vaihe- ja luokkamerkit. Mukana oli yli 70 henkeä.
Tammelan kirkossa perinteisin menoin
lupauksen antoi 20 pentua ja kaksi vartiolaista.
Pykällys
eli vaeltajaksi otto 5.-6.1.
Ensimmäisen osan suorittivat Anni Heinilä, Larissa
Jokelainen, Oili Niittylä, Siiri Pietilä ja Heidi
Vanha-Similä. Toisen osan
suorittivat Erika Ali-Hokka, Taru Heinonen, Laura Karppi, Ville
Koskenoja ja
Sanna Nyberg.
Vartiolaisten luokkajärjestelmän korkeimman luokan
riihittivät
Anni Kunnas, Olka Lukkala, Rosa Nyström ja Henna Repo.
Partiolupauksen antoivat Aaro Ali-Hokka, Lassi Lehtokannas
Sakari Mäntyvaara, Aleksi Suoranta ja Tomi Viher-Vehmas.
Toisen luokan Mannerheimsoljen
partioaatteen toteuttamisesta ja
tunnollisesta toiminnasta johtajatehtävissä sai Sara
Lilja. Collanin solki
ojennettiin Arto Ali-Hokalle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta
laumanjohtajana.
3. luokan riihittivät Asta
Grönlund, Oskari Lukkala ja Sami Saarinen.
Sudenjälki vartiolaisiksi siirtyville
sudenpennuille 21.–22.5.
Mukana
olivat Santeri Rantala,
Miko Känkänen, Sebastian Korteniemi, Jalmari Koski,
Janne Mikkola ja Sami
Suoranta.
Kauden
päätösjuhlassa luovutettiin
Hopeinen Karhunkäpälä Jari Haavistolle,
Laura Heinoselle ja Tuomas Mikkolalle
sekä Pronssinen Karhunkäpälä Maarit
Koivistolle. Karhunkäpälä on
Metsänkävijöiden oma ansiomerkki
toimimisesta ansiokkaasti johtajatehtävissä.
Syksyn alussa vartiolaiset saivat
uuden
mahdollisuuden riihittää suorittamansa
luokka.
3. luokan riihittivät Aaro
Ali-Hokka, Lassi Lehtokangas,
Sakari Mäntyvaara, Aleksi Suoranta ja Tomi
Vihervehmas.
2. luokan riihittivät Ville-Markus
Nieminen, Mika Vahtila, Aleksi
Enqvist ja Toni Honkonen.
Tammelan
Metsänkävijöiden lehti
Metsäkäit ilmestyi kaksi kertaa. Se
postitettiin jokaiseen lippukunnan jäsentalouteen. Lehden
päätoimittajana toimi
Taru Heinonen. Toimituskunnan muut jäsenet olivat
Minna Haukka, Larissa
Jokelainen, Sanna Nyberg, Eeva Sirkkilä, Heidi
Vanha-Similä, Henna Repo ja Vesa
Vahtila. Toimitussihteerinä
toimi Timo
Uotila. Lehden tarkoituksena on tiedottaa jäseniä
tulevista tapahtumista sekä
kertoa mahdollisimman monipuolisesti lippukunnan toiminnasta ja
partiosta
yleensä.
Tammelan kunta ja Tammelan evankelisluterilainen
seurakunta antoivat
taloudellista tukea partiotoimintaan. Lisäksi
seurakunta tarjosi kokoontumis-
ja varastotilat Pappilassa ja kunta vaeltajien
kokoontumistilan
Manttaalilla. Omaa varainhankintaa lippukunnalla oli
jäsenmaksun periminen sekä
Suomen partiolaisten yhteinen joulumyyntikampanja, jonka aikana myytiin
joulukalentereita, kynttilöitä ja
joulukortteja. Kampanja tuotti
lippukunnallemme 1647,30€. Muuta varainhankintaa harjoitettiin
loppukesän
Lapin-leirin ja vaelluksen matkakulujen maksamiseksi.

